Kategoriat
Ajankohtaista

Liu zi jue seminaari Belgradissa, 3. seminaaripäivä, sunnuntai

Aamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena, aamutreeni puistossa ja sitten aamiainen hotellilla.

20151018_075315_HDR

https://goo.gl/maps/2M7b6MHx4pQ2

Liu Zi Jue opetus jatkui klo 9. Kävimme sarjaa läpi ja prof. Li teki korjauksia ja kertoi lisää yksityiskohtia. Li myös korosti oikeaa keskittymistä, ei riitä, että mieli on liikesarjassa ja yksityiskohdissa vaan pitäisi myös tarkkailla kehon sisäistä puolta, sitä mitä tapahtuu sisäelimissä, hengityksessä ja niin edelleen.

20151018_103009_HDR 20151018_095928_HDR

Lisäksi hän korosti mielen, liikkeen ja hengityksen yhteenkoordinointia. Musiikin mukaan tekeminen on alkeisvaiheen harjoittelua, se auttaa kun liikkeitä ei vielä muista kunnolla. Myöhemmin liikkeet tulee omassa harjoittelussa kontrolloida itsestä lähtien, ei musiikin sanojen mukaan. Silloin voi löytää oman tahdin hengityksensä mukaisesti. Musiikki on yhdessä tekemistä, kilpailuja ja näytöksiä varten, sekä alkeistason harjoitteluun.

Päivä jatkui aurinkoisena ja lämpimänä tauolla, söin reissun ensimmäisen pizzan ja kävin tutustumassa Markuksen kirkkoon ja sitten treenasin hieman vakkaripuistossa, jossa oli paljon ihmisiä viettämässä lämmintä sunnuntai-iltapäivää.

20151018_122207_HDR20151018_124904_HDR

20151018_125919_HDR

Iltapäivällä tilaisuus jatkui omatatoimisella harjoittelulla klo 14:30, jossa kertailimme sarjaa klo 16 alkavaa koetta varten. Sen jälkeen oli vielä duan-koe, Ilenka suoritti 2.duanin.20151018_160920_HDR

Iltapäivällä paikalle saapui myös liiton sihteeri Zhang.

20151018_165042_HDR
Sihteeri Zhang, Sasha ja Aki

Sitten otimme ryhmäkuvia ja jaoimme puolin ja toisin lahjoja.

20151018_171057_HDR
Zhang luovuttaa kurssitodistuksen.
20151018_171331_HDR
Serbialaiset lahjoo minua:D
20151018_171441_HDR
Virallinen kurssin todistustenjakokuva. Ilenka, Branislava, Aki Sasha. Eturivissä: prof. Jiang, siht. Zhang, prof. Li ja prof. Li

Kurssi ohi, oli kyllä mukavaa ja antoisaa! Seuraavaksi Sasha vei meidät illalliselle italialaiseen ravintolaan nimeltä Alo Alo.

20151018_180335_HDR
Kiikkuva, muttei siivekäs, jänis.

 

 

20151018_211413_LLS
shadowie

20151018_211355_LLS

Tälläinen seminaari! Tänne pitää ehdottomasti tulla uudestaan! Huomenna vielä kaupunkiin tutustumista ja pikkuhiljaa kohti Oulua…

Suuret kiitokset Sasalle, Ilenkalle, Branislaville, Analle, Ankalle ja kiinalaisille opettajille Jiang:ille. Li:lle ja Li:lle sekä Zhang Deming:ille!

 

Aki.

 

 

 

 

 

Yksi vastaus aiheeseen “Liu zi jue seminaari Belgradissa, 3. seminaaripäivä, sunnuntai”

Kiitokset kaikista raporteista. Hauskaa oli olla mukana näin reissussa melkein online raporttien kautta.
Olipa mukavaa lukia ja katella hienoja kuvija. Kirkon kautto näytti tosi tyylikkäältä..
Aurinkoista kaupunkiäivää toivottelevat Mini-Remo &all.

Kommentit on suljettu.