Kategoriat
Ajankohtaista

Liu zi jue-qigong seminaari Belgradissa. 2. päivä lauantai-ilta

Iltapäivällä prof. Li aloitti varsinaisen liikesarjan opetuksen. Kaikki tunsivat sarjan entuudestaan, joten prof. Li pystyi menemään heti yksityiskohtiin sekä liikkeissä, että taustatiedoissa.

20151017_151044Ulkona sade ropisi viidennen kerroksen ikkunaan, sään ollessa suomalaisittain syksyinen.  Taoilla juotiin Ilenkan tarjoilemaa teetä sekä syötiin Fazerin sinistä sekä Minttusuklaata. Myös Sisu-pastillit olivat haluttua kamaa, Branislav ja Sasa muistivat ne jo edellisiltä reissuilta ja osasivat niitä kysyä, kaikki saivat oman askinsa. Oululaisten kuvatervehdys oli esillä, ja uskoiisn, että se löytää paikkansa salin seinältä! 🙂

Sasalle1-v1

Kiitokset Maritalle kameran mukaanottamisen muistamisesta! Minä olin jo unohtanut! Ja kiitokset myös Meimille kuvan editoinnista painokuntoon ja tekstien sommittelusta!

Li, Anaka, Sasa ja Ana.
Li, Anka, Sasa ja Ana.

Aluksi harjoittelimme Liu zi jue-tyylisen alkuverryttelyn. Sitten vastakkaista hengitystä, johon tuli myös hieman uutta tietoa. Kurssilaisilla oli paljon kysymyksiä hengityksestä ja liikkeiden ajoituksista ja yksityiskohdista, joihin Li seikkaiperäisesti vastaili. Li:n opetuskieli oli englanti, mikä ei minua yhtään haitannut. Li myös teki paljon henkilökohtaisia korjauksia. Tauoilla oli spontaania jutustelua qigongin historiasta yms.

20151017_155055

Opetus loppui puoli kuuden maissa käytyämme koko sarjan läpi. Sarjan liikkeet ovat aika yksinkertaiset, sarja ei olekaan niinkään liikesarja vaan pääasia on äänteiden tuottaminen ja hengitys.20151017_155752_HDR

Harjoitusten jälkeen Sasa lähti käyttämään kiinalaisia paikallisen Näyttämötaiteen koulun esityksessä, jonka Konfucius-instituutti oli järjestänyt yhteistyössä. Lähdin tietysti mukaan. Yleisössä oli paljon kiinalaisia mm. suurlähteystön edustus.

 

Esitys oli päätähuimaava, esiintyjät Hubein maakunnasta.

 

20151017_184445_HDR 20151017_184559_HDR

20151017_190056_HDR

Näytös kesti puolisentoista tuntia, jonka jälkeen Sasha kyyditsi meidät hotellille, jossa nautimme illallisen. Kuulin myös, että opettajat jatkavat täältä Sloveniaan. Hieman harmi, että kuulin vasta nyt, paluulennot on jo varattu, muutoin olisin varmaan mennyt sinne mukaan.

 

 

 

 

 

20151017_184738_HDR

20151017_191301 20151017_191345 20151017_191743_HDR 20151017_192043_HDR 20151017_192912_HDR 20151017_193603_HDR 20151017_194241_HDR 20151017_195301_HDR 20151017_201503 20151017_202830 20151017_202959

Yksi vastaus aiheeseen “Liu zi jue-qigong seminaari Belgradissa. 2. päivä lauantai-ilta”

Kiitokset uudesta raportista. Kyllä me nyt ollaan niin ylpeitä Suuren Päällikön seikkailuista suuressa vaarallisessa Zoriassa. Ihan hyvä, että on ne paluuliput jo maksettu :).
Hienoa, että sait liikesarjan englanninkielisen., Odotamme innolla milloin pääsemme tutustumaan myös täällä Oulusa aiheeseen.

Marit&Mini-Remo&all

Kommentit on suljettu.