Kategoriat
Ajankohtaista

Pikkujoululeiri 4.-6.12.2015

ots15_98c-light6-2K-FinK

 

Itsenäisyyspäiväviikonloppuna, kuten viime vuonnakin samaan aikaan, nautimme Shifu Zhang Fangin leiristä sekä seuramme pikkujouluista. Iloksemme myös vanhat kaverimme Matti ja Jukka Jyväskylästä liittyivät porukkaamme viikonlopuksi. Perjantai-iltana oli kolmen tunnin ajan ohjelmassa 24 liikkeen yang-tyylin sarja, jonka opetukseen pystyivät osallistumaan kaikki. Hienosti oli moni vasta-alkajakin mukana! Lauantaina ja sunnuntaina taas puolestaan treenattiin Chen-tyylin uutta sarjaa. Sarjaa oli aiemmin testailtu vain ohjaajaleireillä ja seuramme harjoituksissa viime keväästä saakka, mutta tämä oli ensimmäinen kaikille avoin leiri aiheesta. Pääsimmekin pitkälle sarjassa ja alamme innolla treenailemaan sitä tarkennusten kera.

IMG-20151206-WA0001

 

Meillehän ei tietenkään riittänyt pelkkä 14 tuntia treenisalissa samalla porukalla kolmen päivän aikana, vaan meidän mahtavasta porukasta oli ilo nauttia myös lauantai-iltana pikkujoulujen merkeissä ravintola Hai Longissa. Ohjelmassa oli tietenkin kauan odotettua, mahtavaa kiinalaista erikoisruokaa, seurustelua ja tutustelua. Pöytä oli tällä kertaa hurjan pitkä, osallistujia taisi olla 31 henkilöä! Lisäksi kilttinä olleet saivat onkia lahjasäkistä yllärilahjoja, ja lopulta tanssimme porukalla Pikku-omppu -hittibiisiä (joka kuulema on Kiinassa jo so last season, mummojen puistotanssikappale…).

 

Illallisen rippeet

Myös Mini-Remo oli tietenkin koko viikonlopun mukana meiningeissä. Pe-la -yön se vartioi treenisalia suojassa ja piilossa naisten pukuhuoneen kaapissa lukkojen takana. Lauantaina se puki päähänsä tonttulakin ja letitti tukkansa (?!?). Sunnuntaina seuraamme liittyi Emppu-Mestari suoraan Tiibetistä. Emppu on tottunut ninjojen hyppelyyn jo lapsuudessaan 1400 vuotta sitten, joten se ei ollut moksiskaan kun harjoittelimme fajineja ja hyppypotkuja sen ympärillä, kun päiväunet sattuivat sijoittumaan keskelle treenisalia. Testasi vaan samalla, onko meillä hoksottimet hereillä vielä sunnuntai-iltapäivänä, vai polkaistaanko päälle.

 

Remo ja Emppu

 

Oulu kiittää ja jää odottamaan malttamattomana seuraavaa leiriä!

Taukokuva