Liiton kesäleiri 2.-4.8.2013 Kuortaneella
Liiton kesäleiri järjestettiin perinteiseen tapaan Kuortaneen urheiluopistolla. Mukana oli harrastajia Helsingistä, Kuopiosta, Vaasasta, Lappeenrannasta, Kannuksesta ja Oulusta. Kaikkiaan n. 30 henkilöä. Oulusta leirillä olivat Sari, Jenni, Auli, Joni, Mikael ja Aki. Leirillä keskityttiin liiton valmentajan Shifu Zhang Fangin johdolla uuteen Viiden eläimen qigong-sarjaan, Wu Qin Xi, jonka opimme Wuhanin harjoittelumatkalla kesäkuussa Kiinassa. Lisäksi kävimme läpi samaisen matkan pienet tarkennukset Yi Jin Jing – sekä Ma Wang Dui – sarjoihin. Zhang Fang aloitti myös kehittämänsä uuden taiji-liikesarjan, 32-quanin, opettamisen. Saimme käytyä sarjan kertaalleen läpi ja jatkamme varmasti sen harjoittelua eri seuroissa. Sarjassa Shifu on kiinnittänyt erityistä huomiota jalkatekniikan helppouteen ja turvallisuuteen polvien kannalta. Lisäksi hän on poistanut sarjasta mm. kilpailutekniikoita, jolloin se sopii kaiken ikäisille ja kuntoisille.
Erityisenä lisämausteena oli samaan aikaan opistolla järjestetyt Kuortaneen Eliittikisat. Itse kisatapahtumia emme nähneet edes telkkarista, mutta sen sijaan paljonkin eri maiden urheilijoita samaan aikaan ruokailemassa!
Säät suosivat meitä ja perinteinen iltaohjelmakin rantasauinoineen, grillauksineen yms. sujui mukavissa merkeissä!
Kiitokset kaikille osallistujille, apuope Jaanalle sekä Shifulle!!!
Search:
Categories
Archives
- tammikuu 2023
- joulukuu 2021
- elokuu 2021
- toukokuu 2021
- joulukuu 2020
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- kesäkuu 2020
- huhtikuu 2020
- tammikuu 2020
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- joulukuu 2018
- elokuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- tammikuu 2018
- lokakuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- lokakuu 2015
- elokuu 2015
- kesäkuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- tammikuu 2015
- joulukuu 2014
- marraskuu 2014
- lokakuu 2014
- syyskuu 2014
- elokuu 2014
- heinäkuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
- elokuu 2013
- heinäkuu 2013
- kesäkuu 2013
- maaliskuu 2013
- helmikuu 2013
- tammikuu 2013
- joulukuu 2012
- marraskuu 2012
- lokakuu 2012
- kesäkuu 2009
- tammikuu 2009
- syyskuu 2008
- helmikuu 2008
- tammikuu 2008
- marraskuu 2007
- syyskuu 2007