Kategoriat
Ajankohtaista

Matka Wudang-vuorelle ja Pekingiin 1.päivä, sunnuntai 21.2.2016

Aamulla juoksulenkki kohti Wudang-vuorta, jonne menevä tie kulkee hotellin takaa. Avajaisseremonian takia minulla ei ollut aikaa käydä kovin pitkällä. Aamiaispöytä täällä on runsas, jos kaikki ruokalajit lasketaan jälkiruokineen mukaan, on lajikkeita varmaan yli 50.

Wudang 21-2-16 Nikon 259

Juhlallisen avajaisseremonian jälkeen alkoi päivän luento, jonka piti professori Yen Keltaisen keisarin lääketieteen klassikosta. Hän on tutkinut sitä vuosikymmenien ajan.

Wudang 21-2-16 Nikon 311
Vasemmalla herra Chen, tulkki ja oikealla prof. Yen.

Huangdi neijin on valtava kokoelma kirjoituksia jaoteltuina erilaisiin kirjoihin, joista kukin käsittelee perinteistä kiinalaista lääketiedettä eri osilta. Kirja ei luonnollisestikaan ole yhden henkilön kirjoittama, vaan se on syntynyt pikkuhiljaa vuosisatojen kuluessa. Vaikka kirja on vanha, niin ihminen ei biologisesti ole oikeastaan muuttnut nykyaikoihin, joten kirjan teoriat ovat edelleen käyttökelpoisia ja kirja on edelleen perinteisen lääketieteen perusta. Luennot kestivät koko päivän kello 17:30 asti, joten tarkempi referointi on tässä mahdotonta. Hän käsitteli mm. ihmisen suhdetta luontoon, kolmea aarretta; jing-qi-shen, perusydinolemus-qi-henki sekä sitä miten ne muuntuvat ja vaikuttavat toisiinsa. Myös viittä elintä, erityyppisiä qi:tä, tunteiden ja mielen vaikutusta qi:hin ja elimiin jne. Hyvin antoisa luentopäivä kaiken kaikkiaan.

Prof Yen vastaanottaa tuliaisia Suomesta
Prof Yen vastaanottaa tuliaisia Suomesta

Wudang 21-2-16 Nikon 342 – Kopio

Illallisen jälkeen ohjelma jatkui klo 19:30. Meille esiteltiin Jiuhua-vuorelle tulevaan IHQF:n päämajaa, josta tulee suuri koulutus- ja kisapaikka.

Jiuhua-vuoren qigong-päämaja
Jiuhua-vuoren qigong-päämaja

Sen jälkeen meille esiteltiin Hot Yogan Qigongia, jossa kanadalaiset ovat yhdistäneet joogan ja qigongin, sekin vaikutti hyvin mielenkiintoiselta.

Wudang 21-2-16 Nikon 430
Hot Yoga Qigong

Seuraavaksi oli esittely CHQA;n projektia kouluttaa entisiä urheilijoita qigong opettajiksi. Terveys Qigongin kasvaessa edelleen Kiinassa ja ulkomailla heillä on kova tarve uusille opettajille. Entiset urheilijat ovat hyvä voimavara tähän, koska heillä on hyvä fyysinen kunto, runsaasti kokemusta liikkeiden ja liikesarjojen oppimisesta jne, jne. Projekti on jo käynnissä ja tulokset hyviä.

Wudang 21-2-16 Nikon 414

Lopuksi tuli todella mielenkiintoinen tapahtuma, japanilaiset esittelivät tämän vuoden toukokuun 1-6 päivä pidettävää kansainvällistä Qigong-ohjaajien koulutus- ja kilpailutapahtumaa!

Wudang 21-2-16 Nikon 444

Ohjelma loppui klo 22, joten ihan toimelias ja hauska päivä.

Suunnitelmiini kuului mennä seminaarin jälkeen täältä Pekingin urheiluyliopistoon harjoittelemaan qigongia. Kysyin hra Wan Xiao Yunilta asiasta ja kuulin, että se ei valitettavasti käy koska siellä on vielä uudenvuoden loma. Mutta ei hätää, kyllä siellä aika kuluu muutoinkin! Tosin hieman lisää keskusteltuani IHQF:läisten kanssa tässä on jo tullut Plan A, B ja C:kin jo esille…

20160221_074325_LLS
Aamiainen, tai osa siitä;)
20160221_080327_LLS
Aamiainen jatkuu…. Salissa on tiski, jossa kokit tekee lämpimiä ruokia pyynnöstä. Tässä eipä vähä hyvvää nuudelikeittoa!
20160221_080535_LLS
Ystäväni Victor Moskovasta, jossa myös on tässä keväällä kiinalaisia opettajia tulossa pitämään seminaaria.