Kategoriat
Ajankohtaista

Kuvia 24.5.2014 leiriltä

Kuvaaja: Joni Kesti

Kategoriat
Ajankohtaista

Zhang Fang-Taiji-leiri Oulussa 23.-25.5.

Suomen Wushu-liiton päävalmentaja shifu Zhang Fang kävi Oulussa pitämässä taijileirin perjantaista sunnuntaihin. Leiriä voi kutsua hyvin kesäleiriksi, sillä ilma oli poikkeuksellisen lämmin. Pe-la, n. 27 astetta hellettä. Shifulle tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli Oulussa näin lämpimällä ilmalla tai kesällä. Myösin se, että yöllä ei enää tule pimeä oli hänelle uusi kokemus! 🙂

Leirille osallistui yhteensä 24 henkilöä, tällä kertaa ulkopaikkakuntalaisia vierailijoita ei ollut.

Perjantaina saimme opetusta 24-liikeen Yang-tyylin sarjasta; taijin perusteita sekä sarjan alkupään liikeitä huolellisesti läpikäytynä.

Perjantai 23.5. Yang-24-leirin ryhmäkuva
Perjantai 23.5. Yang-24-leirin ryhmäkuva

Lauantaina jatkoimme Merikosken koululla aloittamalla 32-liikkeen miekkasarjan opiskelun. Shifu kävi läpi koko sarjan päivän kuuden helteisen tunnin aikana. Harjoitusten jälkeen menimme Hai Longiin illalliselle, ruokalajeja oli 19 kappaletta mitä mainioimpia erilaisia kiinalaisen keittiön herkkuja. Jälkiruoaksi oli Piian tekemä uskomattoman hieno ja herkullinen kirsikka-kakku, jossa koristeina oli hänen tekemiään koriste-kirsikankukkia! 20140524_175203

Sunnuntaina oli vielä kolmen tunnin harjoitukset, 32-miekan kertausta sekä pika-kurssi uuteen Yang-tyylin pakolliseen kilpa-miekkasarjaan. 32- ja 42-miekan osaaville sarja on helppo oppia, koska liikkeet ovat pitkälti samoja kuin em. sarjoissa. Syksyllä olisi Taijin-maailmanmestaruuskisat Kiinassa, mutta shifu ilmoitti, ettemme valitettavasti ole vielä tuolloin kilpakunnossa uusiin sarjoihin:(

Tilanne on nyt siis sellainen, että kilpataijin osalta Wushu ja Taijiquan on eriytetty omiksi kisoikseen. Taijiin on luotu neljä uutta pakollista kilpasarjaa; Yang-tyylissä tyhjä käsi sekä miekka samoin Chen-tyylissä. Vaikeat, taijiin kuulumattomat, nan du-liikket on karsittu pois. Ainakin minusta tämä on hieno asia!

Suuret kiitokset kaikille osallistuneille sekä Shifulle!

Hauskaa aurinkoista ja lämmintä kesää!

Puistossa nähdään!

Aki

taiji_ryhmis_korjattu Marita (1)
Lauantai 24.5 32-miekkakurssi, ryhmäkuva.

DSCN1580 DSCN1583 DSCN1592 DSCN1605 DSCN1551  taiji_ryhmis_korjattu Marita (2)

Kategoriat
Harjoittelumateriaali

Tui Shou & sovellutuksia

Kiinaksi Tui Shou tai Englanniksi Push Hands tarkoittaa pariharjoitusta jolla voi kehittää omaa reaktiokykyä ja liikkuvuutta. Kevyen, vuorovaikutteisen kontaktin kautta voi tutustua paremmin oman ja harjoitusparin liikkuvuuden tuomiin mahdollisuuksiin sekä rajoitteisiin. Oheessa on helppoa testata sovellutuksia jotka ovat tyypillisiä Taijissa käytetyille liikkeille.

Alle olen listannut muutamia videoita joista käy parhaiten ilmi koko jutun idea:

Toivottavasti videoista irtoaa apua, jutun juurta ja motivaatiota harjoitteluun. Viimeisestä videosta jossa näkyy hienosti useita 24 Yang sarjasta tuttuja liikkeitä täytyy vielä erikseen kiittää linkittäjää, Kaisaa Jyväskylästä Kannuksesta. 🙂

Kategoriat
Ajankohtaista

China Day by Business Kitchen 17.5.

La 17.5.14 Business Kitchen järjesti Kiina päivän ”China Day”:n.  Torikadulla BK:n tiloissa FinnKinoa vastapäätä. Paikalla oli 30-40 kiinalaisesta kultuurista kiinnostunutta mukaan lukien laskujeni mukaan kahdeksan henkilöä Taiji-seurastamme.

Copy - DSCN150101__clip

Ohejelma oli kiinnostava ja sen aloitti kuuluisa perinteisen lääketieteen professori Cháng Hǎi Cāng 常海沧 Xian’ista Kiinasta.

Copy - DSCN151202__clip

Hänen luentonsa oli erittäin mielenkiintoinen ja vaikuttava. Professori Chang on energinen ja mukaansa tempaava luennoitsija. Hän antoi myös paljon yleisiä neuvoja, miten voi elää onnellisempana ja terveempänä.

Prof. Chang on kiertänyt ympäri maailmaa luennoimassa, kirjoittanut ainakin yhden kirjan ”Long live simply”, hänellä on useita luottamustoimia eri terveysorganisaatioissa, tv-esiintymisiä Kiinassa jne. jne. Suomessa hän oli nyt ensimmäistä kertaa, ja hän oli ilahtunut, että hän ensimmäiseksi saapui juuri Ouluun! Itse pidän pienenä ihmeenä, että tämän luokan professori ylipäätään saadaan tänne asti! 🙂

Luennossa oli kolme osaa:

1. Perinteinen kiinalainen lääketide ja terveysharjoitukset

2. Ruokavalio

3. Diagnostiikka, joka ehkä oli enemmän filosofinen näkökulma hyvään elämäntapaan.

Hän myös opetti meille muutamia yksinkertaisia, mutta vaikuttavia qigong-harjoituksia.

 

Tapahtumassa oli myös teen maistelua ja tutustumista teeseremoniaan. Lisäksi oli luento ja esittelyä kiinalaisesta kalligrafiasta. Kaikki halukkaat pääsivät myös kokeilemaan merkkien piirtoa.

Lopuksi WangYuming sekä Son Feng Chun esittelivät ja kertoivat Taijista ja Qigongista. Teimme heidän johdollaan 24-liikeen yang-tyylin sarjan sekä Baduanjin-qigong-sarjan.

Copy - DSCN152404__clip Copy - DSCN152003__clip Copy - DSCN153405__clip Copy - DSCN153506__clip

Tapahtuman toisena järjestäjänä oli Kiinalaisen Kultuurin Yhteistyön Keskus.

Oli mukava tavata ja nähdä uusia ihmisiä. Myöskin prof. Chang sanoi tulevansa uudestaan Ouluun!

Kiitokset Maritalle tapahtumasta tiedottamisesta! Ainakin minulla olisi mennyt muuten ohi!

Aki

 

Kategoriat
Ajankohtaista

Zhang Fang-leiri Oulussa 23.-25.5.

Suomen Wushu-liiton pääopettaja shifu Zhang Fang tulee opettamaan Ouluun 23.-25.5.

Ohjelma on seuraava:

Perjantai, Yang-24 liikkeen sarja:
-klo 18-21

Lauantai, 32-liikkeen miekkasarja:
-klo 10-13 harjoitukset
-tauko-
-klo 14-17 harjoitukset

2013.02.23 - 14.39.10

Klo 19 alkaen illallinen ravintola Hai Longissa. Erityismenu, useita ruokalajeja, hinta 25 eur / hlö + omat juomat. Ennakkoilmoittautuminen esim. leiri-ilmoittaumuisen yhteydessä, jotta ravintola osaa varata oikean määrän ruokia.

Sunnuntai:
-klo 12-15, 32-liikkeen miekkasarja jatkuu.

Hinnat:
-koko leiri 60 eur.
-vain pe/24-yang 20 eur.
-vain la-su/32-miekka 50 eur.

Maksu seuran tilille: Nordea, IBAN: FI04 2050 1800 0251 01, Viite: 3120
Voit maksaa myös Smartum-seteleillä tai käteisellä.

Leiri sopii kaikille kiinnostuneille! Erityisesti 24-liikkeen osuus on suunnattu kevään taiji-alkeiskurssilaisille. Kuten aiemmin mukana olleet tietävät, on se hyödyllinen myös pidempään 24-sarjaa harjoitelleille! Kaikki harjoitukset ovat Merikosken koululla, Itäkangastie 9, Tuirassa.

Zhang tuo Ouluun tilatut Taiji-kepit mukanaan!

Ilmoittaudu minulle ennakkoon sähköpostitse, niin saamme täytettyä nimilistan valmiiksi! (ilmoita samalla, jos tiedät tulevasi illalliselle!) akikorh@gmail.com

Aurinkoista ja hyvää kevättä!
Tervetuloa!

Kategoriat
Ajankohtaista

Oulun Taijia YouTubessa

Tässäpä pari videota vuosien varrelta joissa oululainen harrastajakunta on ollut osallisena. Ensin 2000-luvun puolesta välistä opinnäytteenä toteutettu lyhytelokuva. Toisessa videossa OTS A-joukkueen Taiji Jian 32 liikkeen suoritus vuoden 2010 Wushun SM-kisoista. Kolmas video on time-lapse-tekniikalla kuvattu kollaasi harjoituksista vuodelta 2012.