Kategoriat
Ajankohtaista

Zhang Fang-Taiji-leiri Oulussa 23.-25.5.

Suomen Wushu-liiton päävalmentaja shifu Zhang Fang kävi Oulussa pitämässä taijileirin perjantaista sunnuntaihin. Leiriä voi kutsua hyvin kesäleiriksi, sillä ilma oli poikkeuksellisen lämmin. Pe-la, n. 27 astetta hellettä. Shifulle tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli Oulussa näin lämpimällä ilmalla tai kesällä. Myösin se, että yöllä ei enää tule pimeä oli hänelle uusi kokemus! 🙂

Leirille osallistui yhteensä 24 henkilöä, tällä kertaa ulkopaikkakuntalaisia vierailijoita ei ollut.

Perjantaina saimme opetusta 24-liikeen Yang-tyylin sarjasta; taijin perusteita sekä sarjan alkupään liikeitä huolellisesti läpikäytynä.

Perjantai 23.5. Yang-24-leirin ryhmäkuva
Perjantai 23.5. Yang-24-leirin ryhmäkuva

Lauantaina jatkoimme Merikosken koululla aloittamalla 32-liikkeen miekkasarjan opiskelun. Shifu kävi läpi koko sarjan päivän kuuden helteisen tunnin aikana. Harjoitusten jälkeen menimme Hai Longiin illalliselle, ruokalajeja oli 19 kappaletta mitä mainioimpia erilaisia kiinalaisen keittiön herkkuja. Jälkiruoaksi oli Piian tekemä uskomattoman hieno ja herkullinen kirsikka-kakku, jossa koristeina oli hänen tekemiään koriste-kirsikankukkia! 20140524_175203

Sunnuntaina oli vielä kolmen tunnin harjoitukset, 32-miekan kertausta sekä pika-kurssi uuteen Yang-tyylin pakolliseen kilpa-miekkasarjaan. 32- ja 42-miekan osaaville sarja on helppo oppia, koska liikkeet ovat pitkälti samoja kuin em. sarjoissa. Syksyllä olisi Taijin-maailmanmestaruuskisat Kiinassa, mutta shifu ilmoitti, ettemme valitettavasti ole vielä tuolloin kilpakunnossa uusiin sarjoihin:(

Tilanne on nyt siis sellainen, että kilpataijin osalta Wushu ja Taijiquan on eriytetty omiksi kisoikseen. Taijiin on luotu neljä uutta pakollista kilpasarjaa; Yang-tyylissä tyhjä käsi sekä miekka samoin Chen-tyylissä. Vaikeat, taijiin kuulumattomat, nan du-liikket on karsittu pois. Ainakin minusta tämä on hieno asia!

Suuret kiitokset kaikille osallistuneille sekä Shifulle!

Hauskaa aurinkoista ja lämmintä kesää!

Puistossa nähdään!

Aki

taiji_ryhmis_korjattu Marita (1)
Lauantai 24.5 32-miekkakurssi, ryhmäkuva.

DSCN1580 DSCN1583 DSCN1592 DSCN1605 DSCN1551  taiji_ryhmis_korjattu Marita (2)

Kategoriat
Ajankohtaista

China Day by Business Kitchen 17.5.

La 17.5.14 Business Kitchen järjesti Kiina päivän ”China Day”:n.  Torikadulla BK:n tiloissa FinnKinoa vastapäätä. Paikalla oli 30-40 kiinalaisesta kultuurista kiinnostunutta mukaan lukien laskujeni mukaan kahdeksan henkilöä Taiji-seurastamme.

Copy - DSCN150101__clip

Ohejelma oli kiinnostava ja sen aloitti kuuluisa perinteisen lääketieteen professori Cháng Hǎi Cāng 常海沧 Xian’ista Kiinasta.

Copy - DSCN151202__clip

Hänen luentonsa oli erittäin mielenkiintoinen ja vaikuttava. Professori Chang on energinen ja mukaansa tempaava luennoitsija. Hän antoi myös paljon yleisiä neuvoja, miten voi elää onnellisempana ja terveempänä.

Prof. Chang on kiertänyt ympäri maailmaa luennoimassa, kirjoittanut ainakin yhden kirjan ”Long live simply”, hänellä on useita luottamustoimia eri terveysorganisaatioissa, tv-esiintymisiä Kiinassa jne. jne. Suomessa hän oli nyt ensimmäistä kertaa, ja hän oli ilahtunut, että hän ensimmäiseksi saapui juuri Ouluun! Itse pidän pienenä ihmeenä, että tämän luokan professori ylipäätään saadaan tänne asti! 🙂

Luennossa oli kolme osaa:

1. Perinteinen kiinalainen lääketide ja terveysharjoitukset

2. Ruokavalio

3. Diagnostiikka, joka ehkä oli enemmän filosofinen näkökulma hyvään elämäntapaan.

Hän myös opetti meille muutamia yksinkertaisia, mutta vaikuttavia qigong-harjoituksia.

 

Tapahtumassa oli myös teen maistelua ja tutustumista teeseremoniaan. Lisäksi oli luento ja esittelyä kiinalaisesta kalligrafiasta. Kaikki halukkaat pääsivät myös kokeilemaan merkkien piirtoa.

Lopuksi WangYuming sekä Son Feng Chun esittelivät ja kertoivat Taijista ja Qigongista. Teimme heidän johdollaan 24-liikeen yang-tyylin sarjan sekä Baduanjin-qigong-sarjan.

Copy - DSCN152404__clip Copy - DSCN152003__clip Copy - DSCN153405__clip Copy - DSCN153506__clip

Tapahtuman toisena järjestäjänä oli Kiinalaisen Kultuurin Yhteistyön Keskus.

Oli mukava tavata ja nähdä uusia ihmisiä. Myöskin prof. Chang sanoi tulevansa uudestaan Ouluun!

Kiitokset Maritalle tapahtumasta tiedottamisesta! Ainakin minulla olisi mennyt muuten ohi!

Aki

 

Kategoriat
Ajankohtaista

Zhang Fang-leiri Oulussa 23.-25.5.

Suomen Wushu-liiton pääopettaja shifu Zhang Fang tulee opettamaan Ouluun 23.-25.5.

Ohjelma on seuraava:

Perjantai, Yang-24 liikkeen sarja:
-klo 18-21

Lauantai, 32-liikkeen miekkasarja:
-klo 10-13 harjoitukset
-tauko-
-klo 14-17 harjoitukset

2013.02.23 - 14.39.10

Klo 19 alkaen illallinen ravintola Hai Longissa. Erityismenu, useita ruokalajeja, hinta 25 eur / hlö + omat juomat. Ennakkoilmoittautuminen esim. leiri-ilmoittaumuisen yhteydessä, jotta ravintola osaa varata oikean määrän ruokia.

Sunnuntai:
-klo 12-15, 32-liikkeen miekkasarja jatkuu.

Hinnat:
-koko leiri 60 eur.
-vain pe/24-yang 20 eur.
-vain la-su/32-miekka 50 eur.

Maksu seuran tilille: Nordea, IBAN: FI04 2050 1800 0251 01, Viite: 3120
Voit maksaa myös Smartum-seteleillä tai käteisellä.

Leiri sopii kaikille kiinnostuneille! Erityisesti 24-liikkeen osuus on suunnattu kevään taiji-alkeiskurssilaisille. Kuten aiemmin mukana olleet tietävät, on se hyödyllinen myös pidempään 24-sarjaa harjoitelleille! Kaikki harjoitukset ovat Merikosken koululla, Itäkangastie 9, Tuirassa.

Zhang tuo Ouluun tilatut Taiji-kepit mukanaan!

Ilmoittaudu minulle ennakkoon sähköpostitse, niin saamme täytettyä nimilistan valmiiksi! (ilmoita samalla, jos tiedät tulevasi illalliselle!) akikorh@gmail.com

Aurinkoista ja hyvää kevättä!
Tervetuloa!

Kategoriat
Ajankohtaista

Oulun Taijia YouTubessa

Tässäpä pari videota vuosien varrelta joissa oululainen harrastajakunta on ollut osallisena. Ensin 2000-luvun puolesta välistä opinnäytteenä toteutettu lyhytelokuva. Toisessa videossa OTS A-joukkueen Taiji Jian 32 liikkeen suoritus vuoden 2010 Wushun SM-kisoista. Kolmas video on time-lapse-tekniikalla kuvattu kollaasi harjoituksista vuodelta 2012.

Kategoriat
Ajankohtaista

Hyvinvointipäivä

 

Oulun ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikössä järjestettiin eilen hyvinvointipäivä, johon seuraltamme pyydettiin esittelyä kiinalaisesta terveysliikunnasta. Esittelimme Aulin kanssa muutaman tunnin ajan taijia ja qigongia kiinnostuneille korkeakouluopiskelijoille sekä henkilökunnalle. Samalla saimme itse nautiskeltua lajeista, sillä esitimme yhteensä kahdeksan sarjaa iltapäivän aikana! Hyvää lisämateriaalia olivat jokaisesta qigong-sarjasta tehdyt kirjat, joihin kiinnostuneet saivat tutustua live-esiintymisen lisäksi. Esittelyssä oli lisäksemme muun muassa kuntokeskus, perinteiset lajit kuten jalkapallo, ja lisäksi kilpa-cheerleading. Oli hauskaa, että meidät pyydettiin esittelemään vaihtoehtoista terveysliikuntaa nopeampien lajien rinnalle.

20140326_134947

Auli kirjoittaa tiivistettyä infoa qigongista. Esittelyssä myös taiji-aseet.

                                                                            20140326_135132

QR-koodit ja kaikki! Ehkä maailman nykyaikaisin taiji-seura?

Kategoriat
Ajankohtaista

Euroopan 2. terveys-qigong ohjaajien seminaari Portossa, Portugalissa 22-27.10.2013

Meglio sempre che mai!

The 2nd Health Qigong Seminar for European Instructors was held in Porto, Portugal  22-27.10.2013. There were participitants from France, Germany, England, Portugal, Spain, Russia, Estonia, Finland, Norway, Island totalling 50 people. The teachers of the seminar were from Beijing, China. They were most top level instructors, most of them were the leading members of the compiling group of each routine. The teachers were, professor Yang Bailong form Beijing sport university, professor Wang Yulin from Tsinghua university, Beijing and professor Hu Xiaofei from Beijing sports university. In addition there were Mr. Wang Lan, Secretary General of the International Health Qigong Association and Ms. Gao from the same organisation. I also would like to mention Ms. Hu Xin, who was taking care for the everything else!

From Finnish Wushu Federation Health Qigong Branch there were Shifu Zhang Fang, the Chairman of the Fiwuf,  me, Aki Korhonen, Oulu, and Heikki Pesu, Helsinki.

The week was full of exchanceing and learning. The routines that were teached there were:

Taiji Yang Sheng Zhang, by Wang Yulin

Shi Er Duan Jin, by Yang Bailong

Dao Yin Yang Sheng Gong Shi Er Fa, by Hu Xiaofei

Liu Zi Yue, by Hu Xiaofei

Yang Bailong, Shi Er Duan Jin kehitystiimin johtaja (myös Ba Duan Jin vastaava) kuvassa kanssani.
Heikki Pesu, Zhang Fang, Hu Xiaofei, Aki Korhonen

 

And by the way, me and Heikki got that 2nd duan!

Kategoriat
Ajankohtaista

Kansainvälinen Terveys Qigong seminaari Emei-vuorella 20.2-28.2.2014

Joulunpyhien aikaan sain ”seasons greetings” viestin Kansainvälisesltä Terveys Qigong liitolta, jossa oli maininta Qigong seminaarista Emei vuorella. Kohta sen jälkeen Shifu Zhang Fang soittikin ja kävi ilmi, että hän oli lähdössä sinne ja pääsisin mukaan, mutta ilmoittautumiseen oli kaksi päivää aikaa. Päätöksen tein puhelun aikana. Sichuanin maakunaassa sijaitseva Emei-vuori on Kiinan kuuluisimpia vuoria ja tunnettu Leshan jätti-buddhapatsaasta, buddhalaisista temppeleistä sekä huipulla sijaitsevasta valtavasta Smantabhadra patsaasta. Vuori on myös tunnettu teestään sekä lukuisista qigong- ja taistelulaji-koulukunnistaan. Lähdin matkaan 19.2. Oulusta, josta on pitkä matka sinne; lennot Oulu-Hki-Peking-Chengdu, josta bussilla kolme tuntia Emei-kaupunkiin. Ennen kuin pääsin hotelliin oli matkustusta kertynyt n. 25 tuntia tauotta. Hotellina oli The Emeishan Grand Hotel, jossa myös seminaari pidettiin. Hotelli sijaitsi kaupungin laidalla ja parin sadan metrin päästä alkoi metsäinen ja vuorinen temppeli-alue jossa oli mukava käydä juoksemassa aamulenkkejä. Seminaarin oli kutsuttu kansallisten terveys-qigong liittojen johtajat. Jokaisesta liitosta mukaan sai myös tulla yksi avustaja. Osallistujia oli ympäri maailmaa, Australiasta, Euroopasta, Amerikasta, Latinalaisesta-Amerikasta, Eestistä, Aasiasta jne. Suomesta oli minun lisäkseni Shifu Zhang Fang Suomen Wushu-liitosta sekä Kauko Uusoksa Suomen Terveys-qigong liitosta.Emei 2014-02-22 Nikon 096 – Kopio

Ryhmäkuva.

Puitteet olivat hienot. Myös tilaisuuden alussa oli suuren konfrenssin tuntua avajaispuheineen sekä nimikyltein varustetuin paikoin. Emei 2014-02-22 Nikon 055

Näkymä Grand Emei-hotellin alueelta
Näkymä Grand Emei-hotellin alueelta

Paikalla oli osin tuttuja Wuhanista ja Portosta mutta myös uusia tuttavuuksia.  Professori Lou Yulie, kuuluisa professori Pekingin yliopistosta, piti kahtena päivänä luentoja kiinalaisesta maailmankuvasta, taolaisuudesta, buddhalaisuudesta, kungfutselaisuudesta, arvomaailmasta, perinteisestä lääketieteestä sekä qi:stä. Luennot olivat hyvin syvällisiä, vaikuttavia ja myöskin yleisinhimillisen filosofisia.  Emei 2014-02-22 Nikon 160Emei 2014-02-22 Nikon 459

Professori Lou vaikuttaa ilahtuneelta saadessaan pieniä Suomi-tuliasia, mm. Oulun Taiji-seuran 20 v. historiikin.

Tuttavamme Lei Bin Wuhanin urheiluyliopistolta piti luennon perinteisen kiinalaisen lääketieteen suhteesta terveys-qigongiin. Kaiken kaikkiaan kaikilta luennoilta kuten myös itse sarjojen opetuksessa tuli esille vahvasti se, että perinteisen kiinalaisen lääketieteen ja maalimankuvan ymmärtäminen ainakin jollain tasolla on ensisijaisen tärkeää, jotta qigong-harjoitukset toimisivat mahdollisimman tehokkaasti. Ilman taustatietoa qigongin harjoittelu jää pinnalliseksi liikesarjojen tasolle ja on jonkintyyppistä voimistelua. Myös sekä Loun, että muiden taholta, tuli esille holistinen, kokonaisvaltainen, ihmiskuva. Pelkkä qigongin harjoittelu terveen elmämän ihanteen saavuttamiseen ei riitä jos mieli on epäharmoninen, riitainen tai jos elämäntavat ovat epäterveelliset. Tämä on tietysti hyvin järkeenkäypää!  Esim. prof. Lou puhui paljon hyvästä ja pahasta qi:stä. Oikea qi, zhen qi, syrjäyttää huonon qi:n eivätkä silloin sairaudet helposti saa valtaa. Zhen qi tarkoittaa lyhyesti hyviä elämäntapoja ja moraalista elämää, myönteistä mielentilaa sekä yhteiskunnallista vastuuntuntoa. Yhtenä monista esimerkeistä hän mainitsi sen että joku voi salassa vihata jotakuta henkilöä. Vihan kohde ei tästä tiedä mitään ja syö ja nukkuu yönsä hyvin. Sen sijaan vihaa tunteva henkilö ei syö eikä nuku kunnolla, hän on stressaantunut ja negatiivisten tunteiden vallassa ja nämä vaikuttavast haitallisesti hänen terveyteensä.  Prof. Lou puhui myös siitä, kuinka Kiinan kolme eri uskontoa, Taolaisuus, Buddhalaisuus sekä Kungfutselaisuus toimivat arkipäivässä hieman erilaisin painotuksin. Taolaisuuten tukeudutaan kun on kysymys kehosta, terveydestä ja qi:stä. Kungfutselaisuuteen kun on kyseessä yhteiskunnan ja ihmisten väliset suhteet ja ajattelu. Buddhalaisuuteen taasen sydämen ja sielun asioissa.

Prof Wang Xiao Jun, Pekingin urheiluyliopistosta, piti mielenkiintoisen luennon kiinalaisesta hieronnasta.2014-02-24-su-Nikon 129

Wang Xiao Jun, vasemmalla tulkkina Chen Feng, YK:n korkean tason tulkki.

Wuhanin urheiluyliopistosta tuttu professori Shi Aiqiao piti luennon terveysqigongin vaikutuksista ja siihen liittyvästä tutkimuksesta. Shi Aiqiao

Ohjelman mukaisina liikesarjoina olivat Viiden eläimen sarja, Wu Qin Xi, jota opetti prof. Wang Zhen Sanghain yliopistosta, jossa myös ko. sarja on koottu. Sarjaan tuli joitain tarkennuksia, joita on jo harjoituksissa vähän katsottukin.

Wang Zhen

Prof. Wang Zhen, Sanghain yliopistosta.

Toisena sarjana oli Dao Yin Yang Sheng Shi Er Fa, eli 12 liikkeen daoyin. Sitä opetti prof. Hu Xiao Fei Pekingin urheiluyliopistosta. Hän oli minulle tuttu jo Portosta, missä hän myös opetti saman sarjan.

2014-02-24-su-Nikon 037

Ylimääräisinä ohjelmassa oli myös iltaisin prof. Wang Yulinin vetämä Taiji-keppisarja-opetus sekä Lei Bin:in vetämä Da Wu-opetus. Lei Bin asetti ainoastaan yhden ehdon, wéixiào, 微笑, hymyile! 😀

 

 

Leibin

Lei Bin demonstroi Da Wu:ta.

   WangYulin

Wang Yulin opettaa Taiji-keppi-liikesarjaa.

Emei 2014-02-22 Nikon 389

Avajaisillallisella. Eturivissä vasemmalta kolmantena liiton varapresidentti Mr. Zhang ja hänen oikealla puolellaan presidentti Xiao Min. Emei 2014-02-22 Nikon 409

Vasemmalta Chen Sitan ja Shifu Zhang Fang.

Vierailimme Emei-vuorella buddhalaisessa temppelissä sekä Leshan-jättibudhan luona, jonka jälkeen väki alkoi pikkuhiljaa ja eri aikoihin poistua kotimaihinsa. Hieno seminaari ja paljon sulateltavaa!

Koska olin tullut näinkin kauas, en halunnut palata heti Suomeen, joten edessä oli vielä yhdeksän vuorokautta Pekingissä, eikä mitään ohjelmaa! Mutta siitä toisella kertaa!

2014-02-24-su-Nikon 094 2014-02-24-su-Nikon 090

Poseerausta Wang Xiao Jun:in kanssa.

Emei 2014-02-22 Nikon 522 – Kopio Emei 2014-02-22 Nikon 874 2014-03-10_pikkuNikon 157 2014-03-10_pikkuNikon 026 Emei 2014-02-22 Nikon 584 Emei 2014-02-22 Nikon 175

Hurja vahtikoira paikallisen liikkeen ovella Emeissä. Varsinkin Pekingissä oli paljon pikkukoiria. Ne olivat irrallaan katuvilinässä isännän tai emännän kävellessä lähistöllä.

 

 

 

 

 

 

Kategoriat
Ajankohtaista

Terveys-qigong: Uusi Qigong-kurssi alkaa la 15.3.2014

Hei kaikki,

uusi Terveys-qigong kurssi alkaa la 15.3.2014 Myllytullin koululla klo 12. Seuraavasta sunnuntaista lähtien eli 16.3. alkaa uusi qigong-harjoitteluvuoro klo 12 Oulun Karateseuran salilla Toppilassa, Satamatie 2:ssa. Sunnuntain vuorolla harjoitellaan jo osaamiamme sarjoja, Taiji-keppiä, viittä eläintä, Baduanjiniä jne…

Uusi alkava sarja on DaoYin Yang Sheng Gong Shi Er Fa, eli 12 liikkeen Daoyin. Suora käännös on DaoYin=vanha nimitys qigongille, johtaa-ohjata qi:tä

Yang Sheng=terveyden ylläpito

Gong=taito

Shi Er=12

Fa=liikesarja

12-liikkeen Daoyin Terveys-qigong liikesarja on meridiaaneihin perustuva harjoitus, joka voi parantaa sisäelinten toimintaa, qi:n virtausta ja yleistä terveyttä. Se perustuu I Ching:iin, eli muutosten kirjaan ja perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen. Sarjan liikkeissä on runsaasti viitteitä perinteiseen kiinalaiseen kulttuuriin. Kuten muissakin qigongharjoituksissa, tässäkin pyritään harjoittamaan yhdessä mieltä, hengitystä, kehoa sekä sisäistä energiaa, qi:tä, rennolla ja harmonisella tavalla. Sen liikkeet ovat symmetrisiä ja sisältävät korkeita ja matalia asentoja. Sen teoria on syvällinen ja liian laaja sähköpostitse selitettäväksi. Ensimmäisen kerran harjoittelin ko. sarjaa 2. Euroopan qi-gong ohjaajien seminaarissa syksyllä 2013 Portossa Portugalissa prof. Hu:n johdolla. Tulevana keskiviikkona lähden Shifu Zhang Fangin kanssa Kiinaan Emei-vuorelle, jossa sarjaa harjoitellaan kansainvälisessä kahdeksanpäiväisessä seminaarissa yhdessä WuQinXi-sarjan kanssa.

Sarja on poikkeuksellinen Terveys-qigong sarjoista siinä mielessä, että se on otettu Chinese Health Qigong Associationin ulkopuolelta suoraan mukaan (muita sarjoja on ollut kehittämässä ueamman henkilön tiimi vuosien ajan). Sen kehittäjä on prof. Zhang Guangde. Oheisella videolla sen esittää hänen veljenpoikansa Zhang Jian.

https://www.youtube.com/watch?v=GaTHpoF5ERE
https://www.youtube.com/watch?v=hAjbqk9RGtU

Liitteenä on kurssin juliste. Olisi aivan mieletön juttu jos saisit sen johonkin näkyville, luonnollisesti mustavalkoinenkin tulostus käy mainiosti! 😀

Kiitos!

Energistä kevään alkua!

Nähdään treeneissä maaliskuussa!

TAIJISEURA QIGONG-KURSSI KEVÄT 2014 JULISTE

Aki

Kategoriat
Ajankohtaista

Oulun Taiji-seuran uudet kotisivut.

Tervetuloa Oulun Taiji-seuran uusille kotisivuille! Päivityksen ansiosta toivomme että ylläpito pystyy jakamaan tehokkaammin mm. tiedotusta aikataulumuutoksista ja päivittämään enemmän materiaalia itseopiskeluun sekä raportteja tapahtumista.

 

Kategoriat
Ajankohtaista

Zhang Fangin taiji-leiri Oulussa 22.-24.11.2013

Seuramme pääopettaja Shifu Zhang Fang oli taas jälleen keraan vieraanamme Oulussa pitämässä leiriä, jota voisi luonnehtia jouluisesti ”meillä kaikilla oli niiiiiiiiiiin mukavaaaa!” 😀

Perjantain 24-osion ryhmäkuva. Vasemalta lähtien: Auli, Safak, Meimi, Vesa, Taina, Anne, Suvi, Aki, Jari, Marita, Zhang Fang, Joni, Jenni, Jiahui, Piia, Anja, Eero ja Pirita.

Perjantailla aloitimme Oulun Karateseuran salilla 24-yang sarjalla, hieman myöhään, (koska allekirjoittanut varasi lennot liian pienellä marginaalilla – ensikerralla viisaammin:D) Mutta opetus oli sen verran intensiivistä ja sisälsi niin paljon asiaa että pidempi aika olisi mennyt jo ehkä ylikin;)  Sitten äkkiä nukkumaan eikä kukkumaan.

Lauantaiaamuna jatkoimme Myllytullin koululla 24-yangilla. Oli kiva, että paikalla oli uusia ihmisiä, jotka pääsivät näkemään ja kokemaan Shifun opetusta!

La ip Zhang Fang opetti kehittämänsä 32-liikkeen taijiquan sarjan. Sarja oli jo meille hieman tuttu, joten hän pystyi keskittymään edistyneempiin asioihin kuten esim. liikesovelluksiin.

Lauantain 24-osio: vas: Pirita, Suvi, Piia, Hanna, Jiahui, Taina, Zhang Fang, Auli, Anja, Mo bro Aki, Marita, Anne, Jenni, Jari, Vesa, Meimi ja Safak

Kokonaisvaltainen leiri jatkui pienellä tauolla ja valmistautumisella illalliselle Ravintola Hai Longiin. Illallinen oli loistava ja maukas sisältäen toistakymmentä erilaista herkullista ruokalajia jälkiruokineen ja muine lisukkeineen. Ruoka nautittiin kiinalaiseen tyyliin hitaasti syöden ja keskustellen 慢慢吃, Màn man chī, mikä meille suomalaisille vaatii hieman harjoittelua, varsinkin jos ruoka on liian hyvää 😉  Muutamille selvisi myös millaista on kiinalainen ”valkoviini”, 白酒😀 Ja se, että se on hieman vahvempaa kuin eurooppalainen. Hai Longista osa porukkaa jatkoi vielä Jennin ja Jonin luokse missä oli monenlaista aktiviteettia; seurustelua tietysti mutta myös latinotanssien opettelua Jyväskylän Sannan johdolla, yhdenkäden punnerruksia, sekä wushu ma-bu testi, Shifu initoi uudet ihmiset liiton tikku-kolikkotemppuperinteeseen. Matti Jyväskylästä soitteli pianolla monipuolista ohjelmistoa myös!

Sunnuntaina jatkoimme Oulun Karateseuran salilla 32-quania sekä 5-eläimen terveys-qigong sarjaa. Kaiken lopuksi vielä pieni lounas Hai Longissa ja Shifun saattelu lentokoneeseen. Kiitokset Shifulle, jyväskyläläisille, Anne, Sanna ja Matti, sekä kaikille osallistujille ja erityisesti Hai Longille joustavasta ja erinomaisesta muonituksesta!!!

Harmillista, että jyväskyläiset eivät ehtineet ryhmäkuvaan, enkä sellaista tajunnut otattaa, päivitetään myöhemmin jos löytyy kuvamateriaalia, Matti vink vink;) Myös muut, jos teillä on kivoja kuvia, laittakaa minulle julkaistavaksi!

友谊很好!
Sunnuntaiaamun valoa matkalla treenipaikalle.